maanantai 16. toukokuuta 2016

Moisionlammen kunnostuksen rahoituksesta

Olemme lähteneet hakemaan rahoitusta Moisionlammen muuttamiselle suosta lammeksi. Tarvittava rahoituksen suuruus koko hankkeelle on alustavasti noin 350 000 euroa, johon sisältyy myös Moisionlammen osuus. Tarkempaa kustannusarviota ei kilpailutuksellisista syistä kerrota julkisesti.

Moisionlammen kunnostukseen saadaan alustavan tiedon mukaan 50 % julkista tukea eli Leader –rahoitusta, joka koostuu EU:n, valtion ja kunnan rahoituksesta. Toinen puoli, eli niin sanottu omarahoitusosuus, on oltava yksityistä rahoitusta.

Tällä hetkellä olemme saaneet yksityisiltä tahoilta rahoituslupaukset 20 000 eurosta, joten yksityistä rahoitusta tarvitaan vielä lisää. Tarkka summa selviää kun pyydämme urakkatarjoukset kaivusta.

Iso kiitos ao. tahoille, jotka ovat jo päättäneet lähteä mukaan rahoittamaan hanketta!
 - 2 000 € Vesialueen omistaja Kuokkalan-Kuljun osakaskunta
 - 5 000 €  As.Oy. Moisionlampi
 - 10 000 € Ympäristotekniikan Insinööritoimisto Jami Aho

Toivomme, että lähdette mukaan tukemaan hankettamme. Yhteistä hyvää saamme aikaan vain yhteistyöllä!




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti